Suomi saa uuden tavaraliikennelain – muuttokuljetuksiin vaaditaan liikennelupa

Lainmuutoksella saamme tuntuvan tiukennuksen kuljetuspalveluiden tilaajan velvoitteisiin. Kuljetuksen tilaajan on muun muassa varmistettava, että kuljetuksen suorittajalla on liikennelupa ja että se täyttää työnantaja- ja verovelvoitteensa. Jos tilaajalla on syytä epäillä – esimerkiksi alhaisen hinnan perusteella – että kaikkia velvoitteita ei hoideta, sopimusta ei saa solmia. Velvoitteen rikkominen on rangaistavaa.

Uudistuksessa laista poistuu myös useita porsaanreikiä, joita Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on nostanut esille. Isoimpana liikennelupavelvoitteen kiertämiskeinona on ollut niin sanottu 30 prosentin sääntö, jonka noudattamista on ollut mahdotonta valvoa. Kaupallinen kuljetustoiminta maanteillä on luvanvaraista liiketoimintaa, joka edellyttää kuljetusyritykseltä liikennelupaa.

Liikenneluvalla toimivat kuljetusyritykset tunnistaa rekisterikilven oransseista kehyksistä, muut ovat mustakilpisiä. Lain tultua voimaan mustakilpistä kuljetuskalustoa ei saa käyttää alihankintana missään kuljetustehtävässä. Uuden lain mukaan esimerkiksi muuttokuljetuksiin vaaditaan aina liikennelupa. Myös kaikilta kuljetuselinkeinossa käytetyiltä traktoreilta vaaditaan liikennelupa.