Oletko oikeutettu muuttokorvaukseen?

Oletko muuttamassa työn perässä uudelle paikkakunnalle? Tiesitkö, että voit saada muuttoa varten rahallista tukea työ- ja elinkeinotoimistolta?

muutto

Kenelle tahansa voi tulla eteen sellainen tilanne, ettei omalta paikkakunnalta löydy oman alan töitä. Silloin edessä on usein muutto toiselle paikkakunnalle. Pitkän työttömyysjakson jälkeen muuttamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset saattavat tuntua ylitsepääsemättömiltä muuttoa harkitsevan taloudellisessa tilanteessa.

Muuttaminen työn perässä toiselle paikkakunnalle on monen mielestä painajaismainen tilanne. Vieraaseen kaupunkiin muuttaminen herättää voimakkaita tunteita – jopa ahdistusta. Mikäli olet perheellinen, tulet kohtaamaan lisähaasteita: puoliso ja jälkikasvu eivät välttämättä halua tai kykene muuttamaan mukanasi.
 

Työpaikan hakeminen toiselta paikkakunnalta aiheuttaa hakijalle monenlaisia kuluja

Näihin kuuluvat muun muassa työhaastattelumatkat, joita voidaan työ- ja elinkeinotoimiston puolesta tukea rahallisesti. Kun työpaikka on varmistunut ja tavaroita aletaan kuljettaa pitkiä matkoja, summa voi nousta melko korkeaksi, jos matkaa kertyy uuteen kotiin useita satoja kilometrejä. Työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaat voivat hakea korvauksia työperäisestä muutosta toiselle paikkakunnalle. Tuet eivät ole kovinkaan yleisessä tiedossa ja siksi monikaan niihin oikeutettu ei ymmärrä hyödyntää niitä.

Työttömyysjakson pituudella ei ole merkitystä tukien saamisen kannalta. Muuttokustannuksiin voi saada rahallista tukea jopa 700 euroa, mutta kuitenkin vain toteutuneiden kustannusten verran – muuttokuluista täytyy olla todisteena kuitti.

Rahallista tukea hakevan uusi työpaikka tulee olla vähintään 80 kilometrin päässä nykyisestä asuinpaikasta. Työajan on oltava minimissään 18 tuntia viikossa ja työn on kestettävä vähintään puoli vuotta. Tukea voi saada joka kerta työttömyysjakson päätyttyä, kun edessä on muutto toiselle paikkakunnalle.
 

Työ- ja elinkeinotoimiston rahallisella tuella halutaan lisätä työnhakua kaukaisemmiltakin paikkakunnilta

Hakijoita halutaan rohkaista liikkumaan työn perässä paikkakunnalta toiselle. Tukien avulla pyritään edesauttamaan työpaikkojen ja työvoiman saattamista yhteen valtakunnallisella tasolla. Huoli kauemmas muuttamisesta pienenee, kun tiedossa on rahallista avustusta muuttokuluihin.

Työn perässä muuttaneet ovat olleet tyytyväisiä työ- ja elinkeinotoimiston maksamiin tukiin. Ne ovat auttaneet pitämään muuttokustannukset kurissa ja pienentäneet muuton aiheuttamaa stressiä. Nykyään ihmiset muuttavat innokkaammin työn perässä uudelle paikkakunnalle. Tuet ovat olleet hyvä kannustin paikkakunnanvaihdossa. Toivottavasti tulevaisuudessa mahdollisuus tukien saamisesta tiedostetaan paremmin, jotta mahdollisimman moni osaa hyödyntää tämän edun!